perjantai 26. lokakuuta 2012

Ekat Topknotit

Tänään laitoin pojille eka kertaa Top Knot -ponnarit otsahiuksiin. Roope ei tykännyt hommasta sitten yhtään; rimpuili kuin villikissa, mutta niin vain jonkunlainen Top Knot aikaan saatiin :D

On noita veijareita kyllä vaikea kuvata! Koko ajan ovat liikkeessä :D Roopesta sain kuitenkin muutaman kivan otoksen. 

Ihana kun silmät näkyy kokonaan.

Tosin ei taida kauan aikaa pysyä karvat ojennuksessa, kun kovasti hieroivat päätään tyynyjä vasten.


Minun söpöliinit :)



sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lenkille

Nyt kun pojat ovat saaneet kaikki tarvittavat rokotukset, niin aloitimme myös lenkkikierrokset tienvarrella. Pari kertaa päivässä ollaan kierretty meidän noin puolen kilometrin katukortteli. Hyvin pojat remmissä kulkevat. Pikkuisen kyllä äänet jännittävät ja tarpeet on tehty yleensä vasta kotipihalle takaisin tultua ;)

Laitoin kaulapantoihin molemmille pienet heijastimet roikkumaan, että näymme myös pimeinä iltoina ja aamuina liikenteessä;)

Pikkuisen innokkaammin lähtee isompi poika eli Rolle liikenteeseen ja on muutenkin reippaampi ja uteliaampi. Pikkuinen on vielä vähän aremman sorttinen.

Tänään kävimme Rollen kanssa kaksistaan ensimmäisen vähän pitemmän lenkin.

Kyläiltiin minun kotonani, joka on noin parin kilometrin päässä meidän kodista. Hyvin Rolle jaksoi tepastella mennen tullen. Pikku unet piti kuitenkin "mummolassa" ottaa ennenkuin palasimme takaisin.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Ensilumilla

Viime maanantaina satoi jo muutaman sentin lumikerros, joka kylläkin tänään on jo pelkkä muisto vaan. Pitänee kuitenkin tallettaa tänne pari kuvaa kuitenkin pojista lunta ihmettelemässä :)

Roope....

 ...ja Rolle :)

Pieni videopätkäkin tuli napattua:

maanantai 15. lokakuuta 2012

16 viikon rokotukset

Tänään oli vuorossa rokotustehosteet. Oli mielenkiintoista nähdä eläinlääkärin puntarilla kuinka poikien paino oli kehittynyt kuukaudessa. Rolle painoi nyt 2600 grammaa eli 400 grammaa enemmän kuin kuukausi sitten. Roopen paino oli tänään 1800 grammaa eli 300 grammaa enemmän kuin viimeksi. Näköjään samassa suhteessa on painoa pojille kertynyt.

Rolle ei ollut piikeistä moksiskaan; päästi vain ihan pienen vinkauksen. Roope sen sijaan ulvoi kivusta kun piikki pistettiin ja vinkui hetken vielä lattialla rokotuksen jälkeenkin. Kotonakin vielä istui tovin mököttämässä boxissaan. Tuli pois vasta kun Teemu sen sieltä juustopalalla houkutteli ulos :D

Eläinlääkärireissun jälkeen uni maistui sohvalla mamman vieressä.

Roope; tänään täydet 4 kk.

Rolle; myöskin tänään täydet 4 kk.


keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Pentukurssilla opittua

Eilen oli viimeinen neljästä pentukurssitunnista ja oltiin siellä tällä kertaa pelkästään Rollen kanssa. Viime kerralla ei menty kummankaan koiran kanssa; iski iltalaiskuus, mutta nyt viimeiselle kurssipäivälle päätin kuitenkin lähteä ja menin tosiaan sitten vain toisen koiran kanssa kun isäntä ei viitsinyt lähteä kaveriksi. Paljon hyviä vinkkejä pennun kanssa touhuamiseen on kurssilta saanut.

Eilen siellä opetettiin meille "Jälkileikkiä" eli pennulle tehtiin omien jalanjälkien kautta herkkupala-rata. Tänään kokeilin sitä molemmille koirille kotipihallamme. Homma aloitettiin niin, että koira vietiin hetkeksi pois ja sillä välin tehtiin nurmikolle omien jalanjälkien avulla reitti, jossa jokaisen jalanjäljen kohdalle laitettiin herkkupala. Aluksi tallattiin kahdella jalalla selkeä alue, johon laitettiin useampi nami.

Sen jälkeen lähdettiin talsimaan taaksepäin noin puolen metrin askelin ja joka kerta kun nosti jalan maasta laitettiin siihen jalanjäljen kohdalle yksi nami. Tein muutaman metrin pituisen suoran radan.

Tämän jälkeen tuotiin koira ensimmäisen herkkupalan kohdalle ja siitä alettiin sitten pikkuhiljaa houkuttelemaan koiraa etenemään namilinjaa pitkin. Ensiksi koittamaan pääsi Rolle ja kyllähän ne namit sieltä etsittiin tarkkaan:

Roope sai odottaa vuoroaan aitauksessa ja luonteensa omaisesti aika rauhassa odottikin.

Sitten pääsi Roopekin kokeilemaan ja hienosti sujui homma häneltäkin.

Ja kuten videon taustaäänestä kuulette tämä toinen kaveri ei odotellut läheskään niin kärsivällisenä kuin veljensä ;)

Tosi kiva leikki oli ja vielä pitkään pojat kiersivät nenut maassa pitkin ruohikkoa lisänamujen toivossa :D

maanantai 1. lokakuuta 2012

Ulkoaitauksen laajennus

Pojilla on ollut takapihalla pieni muutaman aitapalan kokoinen aitaus, jossa he eivät arvatenkaan viihtyneet yhtään. Aina kun heidät sinne laittoi, niin kohta jo roikuttiin aitaa vasten anoen poispääsyä. Varsinkin Rolle on yleensä heti tassut aitaa vasten vinkumassa vapauteen. Enkä niitä oikeastaan ole siellä sitten paljon pitänytkään. Vaan yleensä ovat saaneet vapaasti juoksennella sekä taka- että etupihalla.

Nyt kuitenkin on pikkuhiljaa alettu kovasti reviiriä laajentamaan; takapihalla on alkanut naapurien pihoille juoksentelut lisääntyä. Etupihalla taas on maantie ja maantien toisella puolella usein naapurin lapsukaiset pihalla ja sinnehän sitten mieli tekisi kovasti mennä tervehtimään. Ongelmaan ratkaisuna otin kaikki hankkimani aitapalat käyttöön ja sainkin aika ison aitauksen keinun ympärille.

Siellä viihdyttiin jo huomattavasti paremmin, kun on enemmän tilaa juoksennella:)

Tällaista meininkiä siellä aitauksessa sitten tänään saatiin aikaan. Pojat juoksivat keinua ympäri vaikka kuinka kauan :D Välissä Roope meni piiloon keinun alle ja yritti yllättää Rollen.

Paremmin ne viihtyivät siellä kun itse istuskelin keinun reunalla ikäänkuin mukana menossa. Jonkin ajan päästä sitten katseltiin jo anovasti, josko sitä jo pääsisi sisälle :)

Eihän näiden söpöisten katseiden alla muuta voi kuin suostua portin avaukseen ja päästää pienokaiset vapauteen ;)

Ps. Eka päivä takana ilman yhtään kakkapökälettä sisätiloihin, mukaanlukien viime yö....eli kehitystä silläkin saralla :)