maanantai 18. marraskuuta 2013

Laihdutuskuurilaisten punnituspäivä

Kuukausi sitten käytin pojat rokotuksella ja kauhistuneena heidän painolukemistaan pistin pojat laihdutuskuurille. Annokset ovat nyt kuukauden ajan olleet puolikkaita ruokapussin kyljessä olevasta suosituksesta ja tuloksia on tullut. Olisipa muuten itselläkin noin helppoa tuo laihduttaminen eli kun ei saisi sitä ruokaa itse otettua ;)

Rollehan painoi kuukausi sitten 4700 grammaa; tänään paino oli 4074 grammaa. Tämä noin neljän kilon paino onkin Rollelle aika sopiva :)

Roopen paino oli kuukausi sitten 3700 grammaa, tänään paino oli vielä 3458 grammaa eli Roopen laihdutuskuuri jatkuu vielä siihen asti, että päästään noin kolmeen kiloon, joka on Roopen kokoiselle pikkuiselle sopiva paino.

Pojille maistuu yleensä ruoka tosi hyvin, mutta haluan kuitenkin pitää huolen, että paino ei enää pääse livahtamaan liian isoihin lukemiin.

10 kommenttia:

  1. Me vaihdettiin koiralle purinan pro plan- lohi/riisi ja annokset oli mitotettu ton kokoselle koiralle. Muutamassa viikossa se lihos ihan huomattavasti. Alettiin antaan ihan puolta vähemmän ja onneks alko paino tasaantuun. Ainoo vaan on, että toi meitin mahalaukultaan pohjaton koiruus luulee annosta vaan alkupaloiks ja luulee, että sitä safkaa tulee vielä lisää. Ei oo helppoo meidän koiralla kyllä toi laihdutus ;) jossei meilläkään. Sit se raukka on menny ihan sekasin kellojen siirrosta. Ruoka pitäis tulla kesäaikaan eikä talviaikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noiden ruokien pakkauksissa ne suositusannokset ovat kuulemma yläkanttiin. Meilläkään pojat ei niin hirmuisesti harrasta liikuntaa, joten pienemmälläkin annoksella pärjätään. Nuo kellojen siirrot on kyllä melkoinen stressi koirille:(

      Poista
  2. Tehokas kuuri ja kiva kun on sujunut hyvin ruoka-annosten koko. Ovat tosi suloisen näköisiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on tosiaan mennyt, vaikka annokset pieneni:)

      Poista
  3. Mitä ruokaa annat koirillesi? Meidän silkkiterrieri on niin nirso, että olisi kiva löytää joku maistuva nappula pikkukoiralle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Royal Canin raksuja + pikku pätkä koirien lihatikkua, jotta olisi jotain houkuttelevaakin herkkua mukana. Hyvin pojat kyllä tosiaan syövät. Annan niille aamulla ennen töihin lähtöä ja töistä palattua ruoan ja hotkaisevat kyllä heti :) Meidänkin entinen koira oli tosi nirso ja söikin yleensä pikkuisen raksukupistaan illalla myöhään...eli vasta sitten kun huomasi, että mitään muuta ei tule :D

      Poista
  4. milloin tulee uusi postaus?? Käyn joka päivä katsomssa rttä onko tullut..... ;)

    VastaaPoista
  5. Voisitko tehdä seuraavaksi video postauksen jossa näytät miten laitetaan nyytit koiralle?
    Minulle tulee kolmen viikon päästä pieni yorkshirenterrieri tyttö, Bella ja olisin kiinnostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Täytyypä toteuttaa kun seuraavan pesen pojat:) Oi, ihania vauvauutisia sinulla <3 Mukavia hetkiä pienen kera:)

      Poista