keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Pentukurssilla opittua

Eilen oli viimeinen neljästä pentukurssitunnista ja oltiin siellä tällä kertaa pelkästään Rollen kanssa. Viime kerralla ei menty kummankaan koiran kanssa; iski iltalaiskuus, mutta nyt viimeiselle kurssipäivälle päätin kuitenkin lähteä ja menin tosiaan sitten vain toisen koiran kanssa kun isäntä ei viitsinyt lähteä kaveriksi. Paljon hyviä vinkkejä pennun kanssa touhuamiseen on kurssilta saanut.

Eilen siellä opetettiin meille "Jälkileikkiä" eli pennulle tehtiin omien jalanjälkien kautta herkkupala-rata. Tänään kokeilin sitä molemmille koirille kotipihallamme. Homma aloitettiin niin, että koira vietiin hetkeksi pois ja sillä välin tehtiin nurmikolle omien jalanjälkien avulla reitti, jossa jokaisen jalanjäljen kohdalle laitettiin herkkupala. Aluksi tallattiin kahdella jalalla selkeä alue, johon laitettiin useampi nami.

Sen jälkeen lähdettiin talsimaan taaksepäin noin puolen metrin askelin ja joka kerta kun nosti jalan maasta laitettiin siihen jalanjäljen kohdalle yksi nami. Tein muutaman metrin pituisen suoran radan.

Tämän jälkeen tuotiin koira ensimmäisen herkkupalan kohdalle ja siitä alettiin sitten pikkuhiljaa houkuttelemaan koiraa etenemään namilinjaa pitkin. Ensiksi koittamaan pääsi Rolle ja kyllähän ne namit sieltä etsittiin tarkkaan:

Roope sai odottaa vuoroaan aitauksessa ja luonteensa omaisesti aika rauhassa odottikin.

Sitten pääsi Roopekin kokeilemaan ja hienosti sujui homma häneltäkin.

Ja kuten videon taustaäänestä kuulette tämä toinen kaveri ei odotellut läheskään niin kärsivällisenä kuin veljensä ;)

Tosi kiva leikki oli ja vielä pitkään pojat kiersivät nenut maassa pitkin ruohikkoa lisänamujen toivossa :D

4 kommenttia:

  1. Tolla konstilla vois varmaan opettaa pennuista vaikka "kanttarellikoiria"
    - nami vaan kanttarellin viereen ja silleen ;)

    VastaaPoista
  2. Onpas söpöliinit kasvaneet :) ja niin tosissaan namijälkiä seuraavat, ihania videoita jälleen. Tuossa aiemmassa ihan nauratti kun Roope osaa jo Rollea kiusata ja leikittää piiloon menemällä :)Niin lutusia ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He ovat todella kasvaneet ihan silmissä....varsinkin Rolle :)

      Poista