torstai 20. joulukuuta 2012

Pojat maitohampaiden poistossa

Tänään oli aika käyttää pojat eläinlääkärillä kulmahampaiden poistossa. Kääpiökoirien maitokulmahampaat lähtevät hyvin harvoin itsekseen, joten ne on käytävä eläinlääkärillä poistattamassa. Pennun hampaat alkavat vaihtua pysyviin 4 - 7 kk:n iässä ja poistamisen aika on silloin kuin pysyvä kulmahammas on kasvanut noin puoleen väliin maitohammasta. Mikäli hampaita ei käy poistattamassa saattaa pysyvä hammas kasvaa vinoon ja koiralle ei tällöin tule oikeanlaista saksipurentaa.

Hampaat poistetaan nukutuksessa. Nukutuspiikki annettiin ensin Rollelle ja heti myös Roopelle. Rolle käsiteltiin ensin. Rollella alakulmurit lähti aika helposti, mutta yläkulmahampaat olivat kuulemma tiukassa. En hoksannut kuvata hampaita, mutta ne yläkulmurit oli tosi pitkät; lähes 2 cm!     Sen jälkeen oli vuorossa Roope, jolle jouduttiin vähän lisäämään nukutusainetta. Roopella on vähän purentavikaa ja hänen yläleuassa olikin hampaita kahdessa rivissä. Niistä toinen rivi oli liikaa, joten Roopelta poistettiin kulmurien lisäksi vähän muitakin turhia maitohampaita. Poiston jälkeen pojille annettiin herätyspiikki. Pyysin lääkäriä myös leikkaamaan nukkuvalta Roopelta kynnet, kun se on aina sellainen villikissa kun niitä yrittää leikata;) Vähän ne heräillessään mammaa katseli loukkaantuneen näköisenä: "Mitä ihmettä sinä olet meille tehnyt?:("

Aamulla kahdeksalta lääkäriin mentiin ja jo vähää vaille yhdeksän maksettiin 148 euron lasku toimituksesta ja ajeltiin kotiin.

Kotona oltiin vielä muutama tunti vähän apeina....


...mutta kolmen jälkeen oltiin jo melko reippaina ja neljän ruokakin maistui lähes normaalisti:)

6 kommenttia:

  1. Melko nuutunutta väkee on :)
    - mutta huomenna ei kumpikaan varmaan muista aiheesta mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla nyt jo unohtunut, kun sen verran järsivät jälleen noita lelujaan:)

      Poista
  2. Voi poikia! Sinulle olisi blogissani pieni haaste http://neitiveenmukana.blogspot.fi/2012/12/joulu-on-jo-ovella.html!

    :)

    VastaaPoista
  3. onko teidän poitsuilla muuten vakuutuksia?
    -Nina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tullut otettua vakuutuksia; ei näille eikä edesmenneelle yorkillekaan.

      Poista