tiistai 25. syyskuuta 2012

Kuulumisia

Pojat kasvaa ja voi hyvin. Heidän luonteensa alkavat selvästi hahmottua; Rolle eli isompi poika on tottelevaisempi, kun taas Roope ei oikein välitä komentelusta ollenkaan;)

Rolle kuuntelee enemmän ja Roope useimmiten touhuilee omiaan. Varsinkin ulkona kun huudan poikia luokseni; tulee Rolle yleensä välittömästi, mutta Roope jatkaa puuhaansa aivankuin kuurona. 

Tänään jäin vähäksi aikaa ulos harjoittelemaan Roopen kanssa luoksetuloa. Se yleensä jää metrin päähän kiemurtelemaan eikä tule luokse asti; tosi ärsyttävää! No makupalojen avulla onnistuttiin sitten muutaman kerran. Täytyy ehdottomasti ottaa sitä enemmän yksityisharjoituksiin. Mutta on toinen niin pieni ja söpö:)

Velipoika Rolle kasvaa vauhdilla...jotenkin tuntuu, että heidän kokoeronsa vaan kasvaa ja kasvaa. Rolle viekas veijari haluaisi yleensä pistellä myös Roopen ruokakupin tyhjäksi eli ruokavahtina tässä on pitänyt olla jo muutaman viikon, jotta varmistuisi pikkuisenkin ravinnon saanti.

Rollen turkkikin on kasvanut enemmän kuin Roopen ja välistä se näyttää ihan pyöreältä pallolta :D On ne pojat kyllä niin suloisia karvapalloja!

Roope on keksinyt oivan keinon kiusata velipoikaa; hän nimittäin ryömii milloin sohvan ja milloin tv-hyllyn alle. Rollea harmittaa suunnattomasti kun hän ei näihin paikkoihin mahdu. Roope saattaa viihtyä pitkät tovet siellä kurkkien isomman veljen touhuja:D

Nyt on muuten jo useana aamuna tehty hienosti pissat ja kakat ulos. Siinäkin hommassa täytyy vaan olla salaman nopea; eli heti herättyäni nappaan pojat kainaloon ja ryntään heidän kanssaan ulos;) Päivän mittaan tulee vielä vahinkoja silloin tällöin; mutta aika usein ne onneksi satttuu olohuoneen nurkassa olevalle pisualustalle. Tämä pissa-kakka -opetus tässä pentuhommassa onkin se rankin osuus! Kunpa ne  sen joskus oppisi.....

12 kommenttia:

  1. Niin se vaan menee, että pienimmät "tietää" olevansa söpömpiä ja niiden mielestä ihan kaikkea ei tarvi oppia ;)
    - toi pissa/kakkajuttu on kyllä haastavaa... se taitaa olla ainoa syy meillä, miks ei otettu viimeks pentukoiraa vaan "valmis". Toivon teille silti parasta... kyllä noi pojat oppii sisäsiistiks ihan pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi:D Toivotaan, että pojat oppii...tosin pikkukoirat on huonompia oppimaan ja olinhan siitä tietoinenkin...mutta sitä vaan aina toivoo parasta ;)

      Poista
  2. Kyllä ne oppii ;) toi juttu ,että isompi meinaa syödä molempien eväät on se juttu jonka minäkin jouduin kouluttamaan meidän Ronista pois.
    Kokeile niin jotta kun lautanen on tyhjä ja pikkuveikka vielä syö. Istu ja seuraa tilannettaNäköetäisyyden päästä ja keksi jokin merkkisana joka kieltää toisen kupille menon ja sano se sana napakasti ja kovaa niin jää odottamaan tilanteen kehitystä. Kun meidän pienempi meni syömiseen aikaa n. 20 minsaa ja kun selvästi loppui niin sanoin No nyt saat ja niin Roni pesilautasen. Se oppi sen hyvin ja ei mennyt ilman lupaa tuli jopa kysymään joko joko. Kun vilkaisin lautasella olevaa ruokamäärää niin tiesin koska voin luvata.Niin meidän tiskari toimi ja Cuku sai syödä osansa rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin:)
      Olen Rollea vahtinutkin juuri noin eli se ei saa mennä Roopen kupille ennenkuin Roope on syönyt valmiiksi. Roope-rukka on todellakin paljon hitaampi syöjä...

      Poista
    2. Kyllä niistä on kasvanut tosi upeita poikia. Ja turkkikin jo ihan kohtuullinen ovat vielä vauvoja

      Poista
    3. Tosi nopeesti ne tuntuu kasvavan.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. On ne kyllä ihania ja niin olla sinunkin pikkuinen:)

      Poista
  4. On nuo kyllä niin suloisia,oikein söpöliinejä :)ja nyt huomaa hyvin kuvissa poikien erot.Meillä joutuu vahtimaan vieläkin yhtä koirista,kun olisi aina menossa toisten ruokakupille, meillä käytetään omakuppi sanaa, ja hyvin on oppineet tuon sanan merkityksen :) Nuo on niin pieniä, että kyllä vielä nuo ulkoiluajatkin oppivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että tuo kokoero päivä päivältä vaan kasvaa eli isompi kasvaa paljon nopeampaa tahtia... Toivottavasti se painon kehitys kuiteskin pysähtyis tuohon kolmen kilon kieppeille, sillä se olis hyvä yorkin paino.
      On niille vielä paljon opetettavia ja opittavia asioita.

      Poista
  5. meillä biconfrise poika neljävuotta ja ei leikattu.muuten pissaa ja kakkaa ulos lenkkeilyn yhteydessä,mutta kun naapurien tyttö koirilla on juoksu "pakkaa" merkkaamaan sisällekin.tuolin ja pöydän jalkoihin.nyt hiukan rauhoittunut jo iän myötä!
    rolle ja roope ovat tosi ihania,voi että.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin edesmennyt yorkkimme Romeo oli jo lähes sisäsiisti varsinkin leikkauksen jälkeen, tosin mielenosoituspissoja silloin tällöin tirskautti jos jätti yhtäkkiä yksin esimerkiksi ihan vain pihalla piipahtaakseen. Opettaminen sisäsiistiksi on kyllä kahden kanssa vielä hankalampaa...no; toivotaan, että edes suurin osa saataisiin ulkoillessa tulemaan;)

      Poista