lauantai 18. elokuuta 2012

Rajoituksia ja kaulapannan opettelua

Aluksi sitä ajatteli, että siinä samassa niitä menee kaksi kuin yksikin...no ei se ihan taidakaan niin mennä; ainakaan vielä ;) Sisällä niinkin pärjätään, mutta ulosvienti ja ulkonaolo alkaa olla aika härdeliä! Heti kun laitan ne nurmikolle alkaa välittömästi hyppely portaille ja se jos mikä on aika vaarallisen näköistä touhua :( Niinpä täällä piti alkaa miettimään rajoituksia poikien liikkumatiloille. Ulos tein niille vähän isomman aitauksen, johon nyt on sitten taas uusi opettelu. Aitauksessa ei oo yhtään niin mukavaa kuin portaissa.

Olen itsekin mennyt niiden kanssa sinne aitaukseen istuskelemaan, niin silloin ei ole läheskään niin keljua. Molemmat kuitenkin tänään tekivät sinne pissat ja Roope jopa väänsi tortutkin, Rolle ei ole vielä suostunut sinne kakkatarpeitaan tekemään. No; eiköhän ne pikku hiljaa opi, että se on nyt toistaiseksi se "vessa".

Pikku-Roope siellä muutenkin viihtyy vähän paremmin; eikä turhia ikise.

Leikkikaluksi riittää vaikka heinätuppo, jonka kanssa painitaan sillä välin kun...

....Rolle vinkuu ja inisee; "mie haluan pois täältä..." ;)

"Olen hyvin, hyvin loukkaantunut, kun minut on tänne häkkiin laitettu" :D

Pojilla on muuten käynnissä myös kaulapanta-harjoittelu. Ensin eilen laitoin niille kasvattajalta saamani siniset nailon-pannat, mutta ne ovat vielä liian isot. Koitin punoa niistä lyhemmät teipin avulla, mutta koko ajan molemmat istahtivat rapsuttamaan kaulaa, että ei siitä mitään tullut!

Tänään laitoin pojille Romeon vanhat kaulapannat. Roopelle limen vihreä timantein ja hopeisin luin koristelu panta...

...ja Rollelle musta timantein koristeltu panta. Nämä pannat hyväksyttiin jo paljon helpommin :) Eiköhän tästä päästä vielä kävelyllekin, kunhan ensin saadaan pannat tuntumaan tutuilta.

Sisällekin tein pienen reviirin rajoitusmuutoksen. Laitoin kaksi aitakappaletta olohuoneen parioven eteen...

...sohva siirtyi seinään kiinni...

....ja sohvan oikealle puolelle seinään asti kaksi aitakappaletta estämään pääsyn sieltäpäin.

Pisualustat laitoin tv-tason eteen toivoen, että nyt haettasiin vain niistä sitä kakka- ja pissapaikkaa näin sisällä ollessa eikä ympäri taloa ;)

Tässä pojat viihtyvätkin nyt hyvin kun mekin ollaan siinä sohvalla vieressä :)

Tänään muuten säikähdin aivan hurjasti kun kaksi haukkaa leijaili taivaalla kun oltiin pihalla! Ei kyllä voi yhtään päästää noita hauveleita silmistään, ettei vain päädy haukan vietäväksi!

20 kommenttia:

  1. Voi kuinka ne on ihaniaaa! Samanlaisia mutrusuita ku meidän Elmo :)

    Voiko haukka tosiaan napata koiranpennun? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kyllä niin lutusia, niinkuin on Elmokin <3 Olen kuullut joskus, että haukka voi viedä pikkukoiran. En oo kyllä ennen nähnyt noin vaanivasti haukan meidän talon päällä pyörivän!

      Poista
  2. Nämä karvapallerot ovat kyllä hurmaavia! Taitaa olla työläitäkin, mutta iloa on sitten kaksinverroin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niistä tosiaan työtä ja hääräilyä piisaa varsinkin nyt alkuvaiheessa kun on niin paljon opeteltavaa, mutta eiköhän se tästä ala vielä arki sujumaan:)

      Poista
  3. Voi että pojat ovat suloisia!! Teillä on nyt siis sekä vipinää, että olohuoneessa uusi järjestys...=) Meillä naapurin lapsi,5v, oli alkukesällä kuulema nähnyt haukan ja häntä huoletti, että onhan meidän koiranpentumme varmasti sisällä =)
    -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, hyvästi sisustusharmonia, tervetuloa epämääräinen järjestys :D Ei oo nyt vähään aikaan oikein sisustusblogiin sopivaa kuvattavaa meidän olohuoneessa...mutta eiköhän se tästä vielä joskus taas järjestys tule takaisin.

      Poista
  4. Kiitos tästä blogista! Ihana päästä seuraamaan veljesten kasvua. Kiinnostusta tietysti lisää sekin, että meillä on tismalleen samana päivänä syntynyt pieni tyttöpentu kotona.

    Oliskohan tytöt nopeampia oppimaan tuota sisäsiisteyttä. Meidän koiruli on nimittäin ollut jo muutaman päivän osannut pyytää ulos ja ollut yötkin sisäsiisti. Tietysti yhden kanssa kerkesi paremmin alussa keskittymään ulkonakäymiseen.

    Mutta aivan ihastuttava seurata pennun kasvua. Kaikki ulkonakin on niin uutta ja jännää. Peilikuvalle jaksetaan murista ja äristä joka päivä. Tänään pentu kävi ensimmäisen kerran nappaamassa vessapaperirullan vessasta. Eka kerta vessaan ja heti löysi sen mitä ei pitänyt ;)

    Sisustus on tosiaan muuttunut täälläkin! Muutamaa huonekalua siirretty ja matot on syrjässä. Kai jo jouluksi saadaan järjestys palautettua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva, onko teidän tyttöpentu myös yorkki? Tytöt ovat tosiaan parempia tuossa sisäsiisteydessä, mutta kyllä täälläkin loppujen lopuksi aika hyvin on edetty, mutta ei ne kyllä ulos vielä osaa itse tahtoa. Nyt on kyllä parempi seurata niitä kun rajattiin niiden alue tähän silmien alle:)

      Poista
    2. Meidän tyttöpentu on sekarotuinen, villakoiran ja cavalierin risteytys. Valloittava persoona. Meillä oli muuten kaulapantojen kanssa sama juttu. Se ns. pentupana kutitti niin hirveästi, ettei koiraparka päässyt rapsuttelematta kaulaa montaakaan askelta eteenpäin. Kun vaihdettiin tuollaiseen "luu-pantaan", homma toimiikin mainiosti.

      Poista
    3. Pennut on niin valloittavia ja tosiaan omia persooniaan jokainen:) Meilläkin noilla kahdella huomaa jo nyt niin luonne-eron; pienempi on paljon ärhäkkäämpi ja isompi vähän rauhallisempi. Siinä nailonkaulapannassa on varmaan liikaa niitä väliosia, jotka sitten häiritsevät kutiavasti.

      Poista
  5. Tuo haukka-vaara on todella huomioitava. MINUN YSTÄVÄN YORKKI MENI HAUKANKYNSISSÄ 90-LUVULLA. Koskaan ei löytynyt ja pentu oli 5kk vanha. Samoin on muistettava sulkea vessan istuimen kannet. Meidän pojista yksi meinasi hukkua sinne, kun uteliaisuus voitti. Ihania nuo sinun karva-vauvat on, vain vähän aikaan on koti sekaisin. Kyllä tuo tottuminen asioihin ja oppiminen erilaisiin tekemisiin on vain lyhyt hetki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen kuullut, että voi käydä köpelösti:( Tuota vessajuttua en olisi hoksannutkaan, hyvä kun sanoit. Eiköhän tämän sekasotkun kestä; on se sen arvoista :)

      Poista
  6. Ihanaa lueskella vähän vellosten touhuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäät. Mukavampi kun heidän tarinaansa tulee omassa blogissaan. Jää minullekin mukava päiväkirja heidän touhuistaan:9

      Poista
  7. Ei tällaista blogia saa olla, tää on liian söpö, tulee koirakuume :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, että kuume noista näistä kuvista:)

      Poista
  8. Ihanaa koiranelämää :) On ne niin suloisia, laitoin tämän heti suosikkeihin, niin voi seurata näiden karvapalleroiden touhuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun seurailet ja ainakin näin alussa tuntuu noista karvapalloista juttua riittävänkin:)

      Poista
  9. Kiitos kun pidät blogia koirien touhuista:) Olen seurannut sisustus blogiasi jo pitkään ja nyt nuo ihanuudet veivät sydämeni. Joudun kyllä nyt joka päivä kurkkaamaan, mitä koiruleille kuuluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että tykkäät molemmista blogeistani:) Noista karvapalloista kyllä juttua piisaa, ainakin näin aluksi. Ovat vain vähän haastavia kuvattavia, kun vipeltävät semmoista kyytiä suuntaan ja toiseen :D

      Poista